sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Good food & great time

Perjantaina kävimme poikaystäväni kanssa Sushibaarissa syömässä. Maistoimme Futomakeja (lohta, jättikatkaravunpyrstöä, japanilaista munakasta, tofua, kurkkua, majoneesia) sekä
Smoked Blockeja (kylmäsavulohta, smetanaa, kaprista, punasipulia). Ravintolan tunnelma on kotoinen ja siisti, asiakaspalvelu nopeaa ja annokset maukkaita ja sopivankokoisia. Nyt ollaan yhtä makuelämystä rikkaampia ja puikoilla syönti taitojakin tuli hiottua ;)
 
 
 
 
Viikonloppuna kokkailimme myös itse :)
 



 
Jälkiruoan teimme tämän ohjeen mukaan: http://www.valio.fi/reseptit/piparitiramisu/
Kesäisemmän version tästä super hyvästä jälkkäristä saa korvaamalla piparin dominokeksimuruilla ja käyttämällä Valion kuningatar rahkaa sekä tavallista kermaa.
 
 
 
Lauantaina kävimme Millan kanssa Kaivohuoneen terassilla, jossa oli hieman tarjoiluja ja kesäinen tunnelma. Sieltä suuntasimme Domiin.
 
 
 
 
 
Sunnuntaina kävimme katsomassa uuden Fast and Furious 6 leffan Flamingossa. Toimintakohtaukset oli viety niin äärimmäisyyksiin, että se oli jo huvittavaa! Elokuva vaikuttaisi olevan räätälöity nuoremman yleisön maun mukaan. Aikuisempaan makuun voisi suositella Ryan Goslingin tähdittämää Drivea, jossa sekoitetaan toimintaa, draamaa ja trilleriä rauhallisemmalla tahdilla.
 
 
``Clubmasterit`` Carlingsista :)
 
 
 
 
 
Ihana viikonloppu siis takana! Nyt toivottelen kaikille aurinkoista juhannusviikkoa! :)




5 kommenttia:

  1. Oon itse herkutellut viikonloppuna niin paljo, ettei mitään järkeä :D eli nää kuvat ei tee mulle hyvää!! :D Haha. Mutta hyvältä ja herkulliselta näyttää;D ihanaa viikkoa sulle myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikonloppuna on lupa vähän herkutellakin! ;) Kiitoksia :)

      Poista
  2. Herkun näköisiä noi sushit, pitääkin tuolla käydä joku kerta. Ja ihana, että tekin ootte niin innostuneita tosta kokkailusta! "People who love to eat are allways the best people" ;) tosi söpön näköinen toi jälkkäri, pitää laittaa kokeiluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa käydä tuolla sushibar + wine ravintolassa, ehdottomasti parhaimmat sushit! :) Kokkailu on ihanaa kun siitä innostuu! Valion sivuilla on paljon toimivia reseptejä jälkkäreihin ;)

      Poista
  3. Oi miten hyvännäköstä ruokaa!♥

    VastaaPoista