maanantai 17. maaliskuuta 2014

Viime viikon kuulumisia

Keskiviikkona kävimme poikaystäväni kanssa treenaamassa poskilihaksia Sami Hedbergin keikalla Järvenpää-talolla. Parituntinen show piti sisällään tuttujen juttujen lisäksi paljon uutta materiaalia tasaisen hauskalla tahdilla. Yleisöä vedettiin paljon mukaan, ja sen verran yllättäviä kommentteja yleisöstä tulikin, että koomikon kekseliäisyys laitettiin koetukselle. Viime keväällä kävimme Apollossa Sam`s Comedy Clubissa, jossa esiintyi enimmäkseen hieman tuntemattomampia koomikkoja. Tällä hetkellähän Apollossa pyörii Roast-tapahtuma, joka järjestetään aina kerran kuukaudessa. Jokaisessa illassa paikalla on yksi kotimainen julkkis, ja lisäksi joukko muita julkkispersoonia ja koomikoita. Ideana on julkisuuden henkilöiden häikäilemätön hiillostaminen standup-tyyliin.



 Lauantaina vietimme iltaa Saint Helsingissä (sopii tähän stand up teemaan nää ilmeet :D)
Sunnuntaina poikkesimme sivistymässä Tove Janssonin näyttelyssä Ateneumissa. Kattava juhlanäyttely esittelee Janssonin uraa muumihahmojen lisäksi taidemaalarina, kuvittajana, poliittisten pilapiirrosten tekijänä ja kirjailijana. Näyttely kattaa uran kaikki vaiheet aina 30-luvulta aina 70-luvulle asti. Suuri osa maalauksista on maisemia, joista meri aiheiset teokset olivat upeita. Näyttely valoittaa muumi hahmojen historiaa ja esillä on myös kolmiulotteisia asetelmia, joiden tunnelma välittyy katsojille ikään katsomatta. Ihastuttava kokemus, käykäähän katsomassa!












Voi mitä ihanuuksia löytyikään taas tänään Zarasta. Siellä on käytävä Anskun kanssa viikottain!

Muutamat iltalukemiset :D


Kevät alkaa mulla ainakin aina jo maaliskuussa vaikka tulis metri lunta ;) Aurinkoisia päiviä! :)


4 kommenttia:

  1. Oi, noi muumi-taulut on ihania! Ei kävis ehkä vielä meidän huushollin sisustukseen, mutta kenties joku päivä lastenhuoneeseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei ihan omaan olkkariin tulis laitettua muumi tauluja, esillä oli tosin aikuisempaankin makuun sopivia teoksia :)

      Poista