maanantai 9. maaliskuuta 2015

Paris is always a good idea

Sain kuin sainkin käytyä läpi kuvat Pariisin reissultamme! Niitä olikin lähemmäs 800 :D Kaupunki on niin kuvauksellinen, että kuvia tuli räpsittyä lähes joka kadunkulmasta. Onpas ihana palata taas hetkeksi ikimuistoisiin Pariisin tunnelmiin. Lähdimme tosiaan viime tiistaina extempore kahden päivän minikaupunkilomalle Pariisiin. Paras aika vierailla Pariisissa on varmastikkin loppukeväästä, kun puihin puhkeaa lehdet ja kukat kukkivat puutarhoissa. Talvilomaviikkomme sattui hyvään aikaan, kun kaupunki ei vielä kuhise turisteja.
Teimme kahdelle päivälle reittisuunnitelman kartan avulla, mutta sen paremmin emme kohteisiin ehtineet etukäteen tutustua. Vertailimme hintoja valmismatkojen ja Ebookersin välillä. Ebookersin kautta saimme matkan edullisesti kahdelle hinnalla, mikä ei olisi riittänyt edes yhden hengen matkaan valmismatkojen hinnoilla. Menomatkan lähtöselvityksen teimme vuorokautta ennen lähtöä Lufthansan sivuilla varaustunnuksen avulla. Se nopeutti toimintaamme kentällä, jätimme vain laukun ja jatkoimme turvatarkastuksen kautta portille. Ensimmäinen päivämme alkoi aikaisin aamu kuuden lähdöllä Saksaan, Münchenin kentälle. Lensimme sinne 2, 5 h. Münchenin F.J. Strauss kenttä on täynnä upeita kauppoja ja ilmaisia kahvikoneita. Vaihtolennon odottelu sujui siis huomaamatta uuden lähtöportin löydettyämme. Kannattaa valita matkamuistutukset tekstiviestinä: muutoksista tulee näin info perille vaikkei netti pelittäiskään ja sähköposti päivittyisi. Kannattaa huomata, että lähtöportit saattavat muuttua. Vaihtoaika oli noin tunti, jonka jälkeen jatkoimme toisella Lufthansan koneella Charles de Gaulle kentälle Pariisiin. Lentoaika oli 1,5 h. Kummallakin lennolla tarjottiin pientä purtavaa, joten kannattaa syödä hyvin etukäteen tai vaihdoilla ja ostaa kentältä turvatarkastuksen jälkeen juotavaa mukaan. Lufthansan koneet tuntuivat lentävän melko korkealla ja ilmanpaine todella tuntui meillä kummallakin päässä. Huonovointisuus meni onneksi ohi, kiitos toimivan ilmastoinnin ja purkan!
Tässä tarinaa ja kuvia reissusta. Kiitos kaikille teille, jotka jaoitte Pariisi vinkkejänne täällä blogien puolella, ne tulivat tarpeeseen. Toivottavasti voin nyt omalta osaltani antaa muutamia vinkkejä Pariisin matkaa suunnitteleville :)
Aamulähdöllä ihastelimme kaunista auringonnousua

Saksan kentältä



Pariisin kentältä kätevimmin ja nopeimmin matkalaukun kanssa pääsee lähemmäs keskustaa Roissy bussilla. Lippu maksaa 10 e ja sen voi ostaa bussista tai automaatista. Bussi kulkee noin 10 min välein ja ajaa Opera-aukiolle noin puoli tuntia ruuhkasta riippuen. Se kulkee väliä, vaikkei matkustajia kerralla paljon kyydissä olisikaan. Aikataulut ovat täällä vähän sinnepäin, ei siis kannata huolestua vaikkeivat lähtöaikataulut täysin täsmäisikään. Keskustaan saapuminen on pieni shokki ensimmäistä kertaa tänne matkustavalle. Liikennesäännöt tuntuvat olevan pahasti hukassa. Jokaisessa autossa on lommoja ja tööttäykset soivat tiuhaan. Bussissa jännättiin, milloin ajaa toinen auto kylkeen. Kummasti sokkeiloitiin kuitenkin kaaoksen läpi keskustaan.

Selkeä Pariisin kartta on reissulla ehdoton ja tuo varmuutta suunnistamiseen. Opera-aukiolle saavuttua kannattaa ottaa taksi hotellille. Englannilla pärjää hyvin ja kannattaa näyttää kuskille kartalta katu tai paikka, jonne haluaa päästä. Hintataso on sama taikka hieman halvempi kuin Suomessa, keskustasta hotellille maksoi 13 e. Eiffel-torni pilkisteli rakennusten lomasta matkalla hotellikadulle. Rue du Montparnassella sijaitseva Unic Renoir Saint German hotel oli edullisimmasta päästä, mutta idyllinen. Hinta kertoo aikalailla totuuden hotellihuoneen tasosta. Tässä tapauksessa huone ei ollut kummoinen, mutta karsimme mieluiten huoneen tasosta. Tiesimme, että seuraavat kaksi päivää viettäisimme tiiviisti kaupungilla kierrellen. Aamiaisen testasimme ensimmäisenä aamuna, mutta croisanttien ja murojen osoittauduttua hieman ylihinnoitelluiksi kävimme jatkossa hakemassa purtavaa lähikaupasta. Hintataso on melko sama kuin Suomessa.



Hotelli iltavalaistuksessa

Ennen kaupunkikierrokselle suunnistamista reppuun kannattaa varata pientä purtavaa ja tutkia päivän reittisuunnitelmaa kartan kera. Lyhyempiä matkoja kannattaa taittaa kävellen, jolloin näkee parhaiten kauniita katuja ja kaupungin hulinaa. Rakennukset ovat koristeellisia ja kauniita. Yhdistelmä Tukholmaa, Helsinkiä ja Välimeren maita.








Paikallinen herkku: Crepes

Menomatkasta ja kaoottisesta liikenteestä selvittyämme hengähdimme hetken huoneessa. Sitten
suuntasimme ihastelemaan Eiffel-tornia päivänvalossa. Eniten olin reissulta odottanut juuri Eiffel-tornin valloitusta. Liput maksoivat portaita pitkin tokalle tasolle asti 5 e. Netistä saa lippuja nähtävyyksiin myös etukäteen, mutta tähän aikaan alkukeväästä turistikausi ei vielä ole pahimmillaan. Ihmisiä oli jonossa yllättävän vähän, vaikka katutaso vilisi ihmisiä. Torni on noin 325 m korkea ja aika pieni olohan sen juurella seisoskellessa tuli. Yksi elämäni siisteimmistä jutuista, mitä olen nähnyt! Näköaloja katsottiin tosiaan päiväsaikaan, mutta torni on melko myöhään auki. Jos nyt pitäisi valita, menisin katsomaan näköaloja ilta-aikaan, kun koko kaupunki syttyy valoloistoonsa.





 Ensimmäisellä tasanteella

 Näköala ensimmäiseltä tasanteelta
Kannattaa varoa aukiolla vaanivia ulkomaalaisia, jotka kauppaavat ruusuja ja rihkamaa. Älä jää rupattelemaan kauppiaille, mene pimeään taksiin tai päästä kerjäläisiä liian lähelle. Taskuvarkaita täälläkin nimittäin riittää. Yleinen tapa kerjäläisillä täällä on nostaa maasta arvokas koru ja kysellä onko se pudonnut sinulta. Ne tulevat lähelle juttelemaan, mutta ei kannata ottaa heiltä mitään tai päästää lähelleen.



Näköala tokalta tasanteelta




Jo ensimmäinen taso oli korkealla ja ostimme sieltä matkamuistot sekä postikortteja. Kortit voit jättää tänne postitoimistoon. Ja sitten suunnattiin vielä ylemmäs jyrkkiä portaita. Ylhäällä kuitenkin korkeus kokonaan unohtui maisemia ihastellessa. Näköala oli mieletömän upea auringon kimallellessa Seine-joesta. Ylimpään kerrokseen pääset hissillä, mutta sinne emme lähteneet. Ylin kolmas kerros ei tosiaan ole ihan huipulla, mutta kuitenkin toista kerrosta paljon korkeammalla. Huipulla on ravintola. Myös ravintolaillallisia voi varata etukäteen netin kautta. Kokemuksena Eiffel-torni oli tällä reissulla ihan ykkönen! Illan pimentyessä Eiffel tornilla on valoshow tasatunnein. Kannattaa ehdottomasti suunnistaa aukiolle uudestaan vielä pimeään aikaan kun torni on valaistu ja kuu loistaa taustalla. 









Seine joen rannalta



 So many love stories <3


Ranskassa kevät oli jo pitkällä. Sää oli samantyyppinen kuin vapun aikaan Suomessa. Aurinko paistoi ja kadut olivat siistit lumesta ja hiekasta. Muutamia sadekuuroja tuli silloin tällöin, mutta ne olivat hetkessä ohi. Illalla suuntasimme pizzeriaan hengähtämään. Tipin jättäminen on kohteliasta, muttei välttämätöntä. Vesi nimittäin vaikutti ylihinnoitetulta, mikä vei vähän halukkuutta jättää tippiä. Palvelu ravintoloissa on yleensä todella ystävällistä ja nopeaa.

Kuvia ja kerrottavaa on vielä sen verran paljon, että julkaisen vielä toisen postauksen reissumme tokasta päivästä myöhemmin! Pariisi kuumeen kasvattamiseksi kannattaa katsoa esim. Mouling Rouge tai Midnight in Paris ;)

Mukavaa uutta viikkoa <3


6 kommenttia:

  1. Vautsi mitä kuvia! Tonne pitäs itekkin joskus lähtee käymään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että kuvat innostivat :) Suosittelen ehdottomasti käymään näin keväällä tai kesällä! Oli vaikuttava ja ikimuistoinen matka <3

      Poista
  2. Pariisissa pystyy ilmeisesti hyvin liikkumaan myös kävellen? kuten Roomassa ja Veronassakin, ei tarvinnut koko ajan bussia. Ikävää tuo huonovointisuus koneessa, olikohan koneen ilmastointi kunnossa. Muistan kun itsekin olen ollut pari kertaa finnairin (vanhemmissa) koneissa ja olo ollut vielä seuraavanakin päivänä sellainen kuin olisi vieläkin koneessa ollut. Uusissa koneissa ei ilmeisesti tätä ongelmaa tule, tai en oikeastaan ole varma mistä se johtuu. Itse tykkään kovasti matkustella junilla ja laivoilla koska niissä ei yleensä tule huonoa oloa tai sellaista väsynyttyä oloa, ellei ole myrsky niin laivassa kyllä tulee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienempiä välimatkoja kannattaa ehdottomasti taittaa kävellen, niin näkee kaunista katukuvaa ja ihmisvilinää paremmin. Välimatkat ovat osittain todella pitkiä esim. muutamien suurimpien nähtävyyksien välillä. Sellaiset matkat kannattaa ajan sekä jalkojen säästämiseksi taittaa esim. metrolla. Metro on melkeinpä kätevin tapa. Ilmastointi toimi koneissa ihan hyvin, mutta ilmanpaine jäi korviin pitkäksi aikaa. Jännä juttu, että muillakin ollut kokemusta tästä. Koneen rakenteesta kai johtuu? Ilmakuoppiakin tosin oli ainakin menomatkalla, joten sai taistella pysyäkseen tajuissaan! Onneksi tämä on oneglmana yleensä vain lennoilla.

      Poista
  3. Oih aivan ihania Pariisi-kuvia!!<3 Ihan mielettömän kiva sää teille sattunut reissun ajaksi!! Itse kun olin 2010 keväällä Pariisissa meille sattui aika kurjat, kylmät ja sateiset kelit yhtä päivää lukuunottamatta! Suomessahan oli silloin (yllättäen) shortsikelit :D Vitsit tekis mieli mennä tonne kyl uudelleen<3 Niin monta paikkaa on jo mihin tahtoisi uudelleen ja niin monta missä ei ole vielä käynytkään :)

    Kuvista päätellen ette vissiin käyneet sillä jokiristeilyllä joka lähtee siitä Eiffelin luota se olisi kyllä ollut ehdottomasti näkemisen/kokemisen arvoinen ;) Tottakai aika on rajallista ja ainahan sitä on kiva jättää jotain seuraavaa kertaakin varten :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että kaupungin ihastuttava tunnelma ja keväisyys välittyy kuvista :) Harmi, että sun reissun aikana säät meni just päinvastoin. Säästä kun ei koskaan oikeen tiedä tuolla näin alkukeväällä. Satoi meidänkin matkan aikana joka päivä kuurottain ja sää vaihteli aikalailla ihan tunninkin sisällä. Tuolla on kyllä niin paljon nähtävää ja koettavaa, että ens kerralla pitää olla vähän pidempään kuin kaks päivää. Noh jäipähän vielä nähtävää ja syitä mennä uudestaan ;) Monet on suositellut tuota Seinen risteilyä ja katseltiinkin että laivat näytti tunnelmalliselta iltaisin. Sinne siis myös ens kerralla! :) Kiitos vinkeistä ja toivottavasti pääset itsekin tuonne vielä pian uudestaan :)

      Poista