tiistai 7. huhtikuuta 2015

Easter

Toivottavasti teillä kaikilla on ollut rentouttava pääsiäinen. Täällä on nautittu kaikin tavoin pääsiäisen tarjoamasta minilomasta. Kiva rauhoittua kotiin ja tehdä mitä milloinkin huvittaa. Pääsiäisloma onkin koostunut hyvästä ruoasta, brunssista, perheen tapaamisesta, illanistujaisista hyvällä porukalla ja kylpylärentoilusta. Flamingo Span poreammeissa lilluminen on loistava vaihtoehto tehdä jotain spesiaalimpaa kahdestaan ilman, että tarvitsee matkustaa pidemmälle.

Onneksi ihan kaikkia talvivaatteita ei ole vielä siivottu syrjempään vaikka pitkällä keväässä jo mennäänkin. Viimeaikojen säiden perusteella vielä voi hyvin pukeutua lämpimiin neuleisiin ja villakangastakkiin, vaikkakin mielelläni ottaisin jo ballerinat ja trenssit esille. Loppuviikkona pitäisi onneksi jo alkaa keväistyä kunnolla. Alkuviikko meneekin taas rennosti kotona, sillä nyt se vatsatauti vaan sitten iski minuunkin :/ Hiljalleen aletaan olla elävien kirjoissa ja tästä koitan saada vielä olon kohenemaan. Yrittäkäähän pitää itsenne terveenä nyt kun on kaikenlaisia pöpöjä liikkeellä ja mukavaa viikkoa <3


Järvenpään Kulmiksessa testaamassa tortilloja



Rantapuistossa kuvailua...





Seutulan puusuksi bileissä :D Parhaisiin bileisiin liittyy puusukset :--)

Pääsiäisbrunssi :)

Kylmäsavulohi-fetapiirakan ohje täältä



Pääsiäisen suklaamunakultuuri ei oo yhtään hyvä juttu munlaiselle suklaahirmulle..onneks tää on vaan kerran vuodessa :D 

Ei niin tylsä arkiruoka:kana-aurajuustopasta. Pienet omat tuunaukset ja makuyhdistelmien kokeilut tuovat kivaa vaihtelua ihan perus makaronilaatikkoonkin.

Ennen pääsiäistä kävimme pitkästä aikaa Heurekassa. Kannattaa tsekata ainakin planetaario, vaijeripyörä ja ``leffaluola``

 


Pääsiäisenpyhinä käytiin myös Hämähäkkinäyttelyssä :O Hämiskammoisten kannattaa skipata ensimmäiset kuvat. Sen verran karmivia ja isoja otuksia omastakin mielestä, että laitan tänne niistä vain pari kuvaa. Keskitytään enemmän perhosiin :D







6 kommenttia:

  1. lovely pictures!
    you're very pretty and the food looks yummy!
    happy Easter! :)*

    http://donnaoctober.blogspot.com/
    https://instagram.com/donnaoctober/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! Happy Easter :) Nice blog there, thank you for links :)

      Poista
  2. Voi kurjuus että on mahatauti ottanut sinustakin vallan, täällä on myös pyörinyt joku ikävä pöpö mutta itse olen tältä onneksi välttynyt! Ihania herkkuja olette taas laittaneet! Täällä suunnitellaan jo kuumeisesti tulevan viikonlopun menua, sillä koko viikonlopulle on innokasta ruokaseuraa tarjolla ;)

    Pikaista paranemista sinne ja kivaa viikkoa myös <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi olet välttynyt tältä pöpöltä, melkein mahdoton pysyä terveenä jos töissä on liikkeellä jotain... Maitohappobakteereita kannattaa popsia jottei mitään tulisikaan sinulle. Pyhinä on hyvin aikaa testailla erilaisia kokkailuja ja tullutkin syötyä vähän liiaksikin näin lomalla. Kiitos, nyt ollaan jo voiton puolella :D Intoa viikonlopun menun suunnitteluun ja odotteluun :) <3

      Poista