torstai 28. heinäkuuta 2016

Landepaukun paluu

Täällä yksi lomalta palaillut haukottelee ekan työviikon jälkeen. Mihin se kuukauden loma aina katoaakaan? Hyvä merkki ajan rientäminen vaan on, vuoden parasta aikaa tässä eletään. Mökkimaisemat tekivät todella tehtävänsä. Landella päivät koostuivat leppoisasta oleskelusta, kokkailusta, maalailusta, grillailusta, uimisesta, saunomisesta ja urheilemisesta. Mitä enempää sitä olisi voinut edes toivoa! Juuri tällaista lomaa olin kaivannut. En tunne olevani missään niin onnellinen aidosti kuin luonnon keskellä tai reissun päällä. Se ihana aistien täyttymys kaikesta freshistä <3 Ajoittain sade kyllä kieltämättä otti päähän, mutta niiden vastapainoksi tulivat lämpimät illat ja upeat aurinkolaskut. Toivottavasti teilläkin oli ihana loma. Täällä ollaan ainakin hymyissä suin :) Onkos siellä lomat kesken, aluillaan vai lopuillaan?

Nyt kun lämpimiä hellepäiviä on saapunut lisää tänne, olen nauttinut niistä kuitenkin iltaisin ihan täysillä uiden ja aurinkoa ottaen. On kyllä ihan kiva olla taas ihmisten ilmoilla, vaikka kaupungin aleruuhkia väistellessä monesti mökin rauhaan kaipaakin.

Mistä oli hyvä loma tehty? Auringonpaisteesta ja upeista auringonlaskuista, suomimatkailusta, parhaista tyypeistä, lempiruista, kylmistä juomista, hymysuusta...  Oli ihanaa nukkua aamulla pitkään, herätä koiranpennun tepastellessa innoissaan vastaan, syödä aamupalat mökin pihalla, syöttää iltaisin herkkuja suippokuono siileille, lueskella pihakeinussa kirjoja, tuoksutella grillistä nenään kantautuvia tuoksuja, istua iltaisin kalliolla ihastellen auringonlaskuja ja tähtiä ja unohtaa mennä ajoissa nukkumaan. 

PALJON kesäisiä photoja on taas napsittu, lisäilen niitä hiljalleen palatakseni samalla itsekin niihin mahtaviin lomafiiliksiin :)

 
 Otsis is also back!













Maisemia Kotojärven ympäriajolta :)








4 kommenttia:

  1. Voi miten hyvin toi otsis sopii sulle! :)<3 Ihanat kesäkuvat tässä postauksessa :)

    ♥ Xx http://jeannays.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenskuli <3 arkeen paluun kunniaksi päätin "repästä" ja leikata sivuotsiksen pitkästä aikaa. Aika villiä :D t. Mökkimummoutunut :D

      Poista
  2. Itse olen kaupunki-ihminen, mutten voi kieltää, etteikö pari päivää poissa kaupungista hiljaisuuden ja luonnon keskellä tekisi hyvää :)

    Mulla on muuten blogissa tällä hetkellä kosmetiikka-aiheinen arvonta käynnissä, jos haluat käydä kurkkaamassa :) http://goo.gl/gGvlI8

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäinen Helsinki ja kansainvälinen city laiffi on ihanaa, mutta sielu lepää ja kuuluu landelle hevosenlannan tuoksuun. Työhön kun kuuluu trendihömpät niin on aivan ihanaa vaihteeksi pyöriä verkkareissa ja huttyshatussa kamalan näköisenä ja hajuisena :D Kiitos Ella vierailusta ja arvontavinkistä, käynkin samantien kurkkaamassa! :)

      Poista